Julkisuudessa hyökätään jatkuvasti ikävällä tavalla eläkeläisiä ja eläkejärjestelmää vastaan. Esitetään, että eläkkeitä pitää leikata, indeksejä jäädyttää ja eläkeläisten tuloverotusta pitää kiristää. Tämä on ikävää ja lietsotaan sukupolvien välistä eripuraa. Tämä saa nyt loppua!
Syy keskusteluun on valtiontalouden heikko tila. Siihen ei eläkkeellä olevat ihmiset ole syyllisiä. Työeläkejärjestelmä ei ole osa valtion budjettia. Sitä rahoittavat työnantajat ja palkansaajat yhdessä työeläkemaksuillaan.
Otetaan ensin puheet siitä että eläkkeitä pitää leikata. Keskimääräinen työeläke on noin 2100 euroa, miinus verot. Muistutan kaikkia että maksussa olevat työeläkkeet nauttivat perustuslain tarkoittamaa omaisuudensuojaa. Puheet eläkkeiden leikkauksista ovat täysin turhia ja aiheuttavat vaan eripuraa.
Näiden puheiden on nyt loputtava!
Toiseksi esitetään työeläkeindeksin leikkaamista ja jäädyttämistä.
Hieman historiaa. Työeläkejärjestelmä astui voimaan 1.7.1962. Silloin säädettiin, että eläkkeet seuraavat palkkaindeksiä. Vuonna 1977 tämä muutettiin ns. ”Puoliväli”-indeksiksi (50/50), eli puolet korotuksesta tuli palkkojen mukaan ja toinen puoli kuluttajaindeksin mukaan. Vuonna 1995 otettiin käyttöön ns. ”Taitettu” indeksi, (80/20), eli kuluttajaindeksi (80%) ja palkkaindeksi (20%). Seuraava uudistus, vuoden 2027 alusta, tuo tullessaan vielä leikkauksen ”Taitettuun” indeksiin niin, että eläkeindeksi ei koskaan voi nousta yli palkkaindeksin, riippumatta siitä, kuinka paljon kuluttajahinnat nousevat. Eläkeindeksiä on siis jo leikattu henkihieveriin!
Kolmanneksi esitetään, että eläkeläisten tuloverotusta pitää kiristää. Sehän on jo tapahtunut! Eläkkeellä oleva maksaa jo nyt kaikilla tulotasoilla 9-10,5 prosenttiyksikköä kireämpää TULOVEROA. Sen voi jokainen itse tarkistaa omilla vuosituloillaan Verohallinnon verolaskurilla sekä palkansaajana että eläkeläisenä. Verolaskurin antama tulos on juuri se prosentti, joka näkyy jokaisen henkilön verokortissa. Nykytilanne on todella nurinkurinen ja se pitää muuttaa. Nyt eläkeläiset maksavat vuosittain yli 3 miljardia euroa eläketuloveroja, joita heidän ei piitäisi maksaa. Kaikkien pitää osallistua hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseen samoin perustein!
Näpit irti eläkkeistä!
On todella masentavaa että nyky-yhteiskunnassa hyökätään meitä eläkeläisiä vastaan. Eläkkeellä olevat ovat olleet pitkään työelämässä mukana, maksaneet veroja, maksaneet eläkemaksuja ja olleet mukana rakenramassa nykyistä hyvinvointiyhteiskuntaa.
Se, että valtiontalous on heikossa kunnossa, ei tule kuntoon sillä, että nykyisiä eläkkeitä leikattaisiin.
Nyt saa riittää!
Sture Fjäder
Proelakelainen.fi
puheenjohtaja